Auktoriteetin luominen: Miten R. G. Collingwood, joka omasi vain alemman korkeakoulututkinnon latinan ja kreikan alalta, pystyi muuntautumaan ja olemaan hyväksytty, merkittävä auktoriteetti arkeologian, filosofian, historian, historianfilosofian ja taiteen historian ja filosofian alalla, kun taas hänen aikalaisensa, tohtorin tutkinnon filosofiassa omannut Egon Friedell on nähty akateemisen maailman ulkoa puolelta tulevana populaarina, kevyenä kirjoittajana?
Collingwoodin etuna oli tietenkin anglosaksisen akateemisen maailman yhäkin vallitseva kyvyttömyys pitää koulutusta merkittävänä seikkana akateemisen uran ja auktoriteetin aseman suhteen. Hänellä oli myös sisäpiirin asema - Oxfordin kasvatti, pitkäaikainen "fellow" siellä, isä onnistui esiintymään arkeologina ja avaamaan portteja pojalleen ilman mitään itse vähänkään arkeologiaan liittyvää koulutusta omaamattomana. Friedell oli ulkopuolinen, eikä erityisemmin vaikuta vaivautuneen pyrkimään tulemaan hyväksytyksi sisäpiiriläisenä.
Mutta on muutakin: Collingwood oli, olkaamme rehellisiä, härski. Hän oli periaatteessa paljolti itseoppinut amatööri, joka esiintyi asiantuntijana, auktoriteettina, ja tämä meni läpi hänen aikalaisiinsa, koska (paitsi, että moni heistä harrasti samaa) hän vaikutti auktoriteetilta. Filosofian professuuri oli tietenkin aseman kruunaava, sen jälkikäteen oikeuttava kun hän oli jo esiintynyt muunmuassa auktoriteettina roomalaisaikaisen Britannian arkeologiassa. Mies, joka käytännössä olisi voinut tehdä kontribuutioita epigrafiaan ja prosografiaan koulutuksensa perusteella, alkoikin kaivaa ja se, että hän kaivoi, tuli kaivamisen ja sen tulosten tulkitsemisen oikeutukseksi. Ouroboros.
Jos siirtäisimme Collingwoodin saksankieliseen akateemiseen maailmaan, hänen olisi ollut paljon vaikeampaa tulla hyväksytyksi muuna kuin innokkaana harrastelijana, koska tutkinnot merkitsivät jo enemmän kuin se, että oli "herrasmies" ja käyttäytyi kuin auktoriteetti. Friedell taas olisi todennäköisesti pystynyt esiintymään auktoriteettina englanninkielisessä akateemisessa maailmassa, koska hänen historianaiheinen tuotantonsa täytti siinä vallinneet akateemiset, lepsut standardit.
Vastaus, yksinkertaisuudessaan, on vallinnut kulttuuri- ja akateeminen ympäristö, joka asetti erilaiset rajat ja myös muovasi laajemmin maailman näkökulmaa näistä kirjoittajista ja heidän työstään myös niissä maissa, joissa ei jaettu heidän omien ympäristöjensä kriteerejä. Collingwoodista tuli auktoriteetti myös saksankielisissä maissa, vaikka häntä ei olisi koskaan hyväksytty siksi, jos hän olisi itse toiminut saksankielisten maiden akateemisissä piireissä omalla koulutuklsellaan, ja Friedellistä taas ei tullut auktoriteettia, vaan populaarikirjailija, jota luettiin huviksi ja yleissivistykseksi myös anglosaksisissa maissa, vaikka hän koulutukseltaan voittikin Collingwoodin.
28.11.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti