Elämänkerrallinen fiktio sallitaan kaunokirjailijalle, jonka katsotaan käyttävän sitä käsittelemään aihettaan syvällisemmin, terävämmin ja silti lopputulosta käsitellään kirjoittajansa elämänkerran kautta.

Kirjoita fiktiivinen kohta edesmenneestä vaimostasi elämänkerralliseen teokseesi juutalaisten kansanmurhasta, aiheista pyhimpään, ja joudut maksamaan kustantajallesi, joka tuhoaa jokaisen kappaleen teoksestasi ja sinua kohdellaan kuin olisit ollut aidan ulkopuolella, vartija etkä vanki.

Mitähän Patrick Modianon tyttäret aikanaan kirjoittavat isästään, joka ei ole kävellyt ulos heidän elämästään, mutta on kirjoittanut heidät ja vaimonsa ulos teoksistaan ja niiden fiktiivisesti pelkistetystä (rikastetusta?) elämästään...

Britti Patrick Leigh Fermor kirjoitti kävelyretkestään Euroopan halki 1930-luvulla seuraavat seitsemänkymmentäseitsemän vuotta, kuolemaansa asti, ja postuumia kolmatta osaa hänen matkastaan kertovaan trilogiaan kohdeltiin sen ilmestyttyä aivan kuin kyseessä olisi aitoihin tositapahtumiin tarkasti perustuva teos, eikä menneisyyden kuva vuosien peileistä yhä hämärämmin heijastettuna, mielikuvitukseen kiedottuna.

Matkakirjailijat kirjoittavat eniten mielikuvitukseen perustuvaa kaunokirjallisuutta. He antavat meille keksittyjä puheita Thukydideksen tapaan, kohtaamisia Platonia seuraten. He ovat aina uskollisia mielikuvituksensa voimalle löytää yhä uusia yksityiskohtia kadottamistaan hetkistä.

Kaikki muistelmakirjailijat valehtelevat ja enemmistö lukijoista teeskentelee uskovansa heidän valheisiinsa.

01.04.2016