Emme voi todella tuntea toista ihmistä, ennen kuin olemme hänet menettäneet.

Läheltä näemme vain kallioseinämän, etäältä näemme vuoren.

Menetettyämme läheisen ihmisen hänen kuvansa selkiintyy mielessämme, samoin hänen merkityksensä meille. Ihmisen jättämä aukko elämäämme on usein hyvin erimuotoinen kuin olimme osanneet aavistaa.

Emme näe selkeästi, kuinka lähellä ihmiset meitä ovat. Katsomme metsää maantasalta, puut sulautuvat toisiinsa. Vasta aika nostaa meidät ylös ilmaan ja näyttää etäisyyden.

Meidän elämämme on toisista ihmisistä koottu palapeli. Ensin elämä kokoaa meidät heistä,, sitten se purkaa meidät ihminen ihmiseltä.

Elämämme haudataan pala palalta rakkaidemme myötä.

Kaiken, mitä meillä on, tulemme menettämään.

Kaikki mikä on, tulee olemaan yhtä sen kanssa, mikä on ollut. Olemattomuudessa.

Ei ihminen tarvitse jumalaa, vaan ihmistä.

15.05.2017