Vain köyhä voi joustaa alaspäin kapitalismissa. Jos varakas joustaisi alaspäin tuloissaan, asemassaan niin kapitalismi kuolisi.

Joten kapitalismissa elää tasapaino: Köyhä joustaa alaspäin, rikas joustaa ylöspäin.

Kapitalisti uskoo kapitalismin tuottavan loputtomasti hyvää, mutta liian vähän hyvää, jotta siitä riittäisi jaettavaa kaikille.

Suomen rikkaat luterilaiset ovat kalvinisteja. Vauraus tarjoaa taivaspaikan ja kukaan ei ole koskaan kuullutkaan kamelista ja neulansilmästä.

Lestadiolaisten mukaan taivas on maan päällä: Rikkaus on osoitus Jumalan suosiosta ja lähisuku tarjoaa nuoria neitsyitä molemmasta sukupuolesta kuin Koraanin kirjaimellinen tulkinta ikään.

Rikas tukee asemaansa uskonnolla ja uskonnosta tulee rikkaan maailmankuvan mukainen.

Varhaiskeskiajan Länsi-Euroopassa irlantilaiset kuningassukujen vesat ja italialaiset senaattorisukujen miehet kulkivat munkinkaavussa perustamassa luostareita germaanikuninkaiden tuella. Mesenaattien ja kerjääjien kuvaksi tuli keskiajan latinalainen luostarijärjestelmä.

Pian munkki olikin aatelisen synonyymi ja niille, jotka eivät helposti ymmärtäneet, kirjoitettiin usein oikein luostarisääntöihin, että aatelittomilta pääsy kielletty - paitsi maallikkoveljinä, palvelijoina, maaorjina ja orjina. Kaikkia näitä kohdeltiin tasa-arvoisesti: Pääsy munkiksi kielletty.

Toiset luostarit valitsivat sivistyksen kulissit: Liian oppimaton ei päässyt munkiksi (jollei ollut aatelinen), ja maallikkoveljiltä taas oli opiskelu kielletty.

Maallikkoveljen piti vannoa, ettei opiskele lukemaan. Ja samassa luostarissa aatelismunkit opettivat aatelisoblaateille lukemista ja vähän vähemmän kirjoittamista, lainasivat kerran vuodessa luostarin kirjalaatikosta yhden kirjan ja sitä lukivat 365 päivää. Jo tällöin oppineisuus oli luokkasorron ytimessä.

Kun oppimisoikeutta halutaan rajoittaa, oli tekosyy mikä tahansa, aina sitä halutaan rajoittaa vain köyhiltä.

Kukaan yliopiston dekaani tai rehtori ei ole koskaan valittaessaan yliopistonsa talouden tilaa ja liiallista oppilaiden määrää ehdottanut varakkaiden karsimista. Ei, kautta länsimaisten yliopistojen historian on haluttu karsia varattomimmat, yhdistää varakkuus ja opinnot.

Jo 1200-luvun Pariisin yliopistossa valitettiin liiallista oppilaiden määrää - aatelittomien maanomistajien, varakkaiden kauppiaiden jälkikasvua oli liikaa aatelispiispojen veljenpoikien rinnalla.

Yliopistoissa haluttiin tukea vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää ja samalla tajuttiin yliopistojen olevan uhka vallitsevalle yhteiskuntajärjestelmälle. Dekaanit, kanslerit ja rehtorit kitkivät ja suitsivat kunnes koko yliopistojärjestelmä oli lähes pystyyn kuollut myöhäiskeskiajalla.

1600-luvun lopun Turussa piispa ja yliopiston kansleri, sama mies, halusi lakkauttaa koko yliopiston. Kirkko ei hänen mukaansa tarvinnut yliopistoa, vain katedraalikoulun, ja muuta hyötyä ei hän kyennyt kuvittelemaan. Oppi oli uskonnon väline ja sillä siisti.

Yliopistolaitoksesta ei haluttu niinkään uskonnon kävelykeppiä kuin jalkaraudat.

Vallankumouksensa tehneet luterilaiset tajusivat, että "liika" oppi voi johtaa uuteen uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen vallankumoukseen. Parempi siis, että pappi opetti eikä oppinut liikaa.

Tietämätön pappi oli kuuliaisen seurakunnan tae.

1700-luvun lopun pappi, edistyksen politrukki, oli enemmän vallassa olevien pelkoa kuin totta julistaessaan fysiokratian ilosanomaa seurakunnalleen.

Fysiokratian, joka teollisen vallankumouksen (joka ei ollut vallankumous) kynnyksellä oli agraarinen utopia maatalouskapitalismin edistyksellisyyden asussa, enemmän vallitsevan elvyttämistä kuin tulevan syleilemistä.

Useimmat aforismit eivät ole aforismeja, vaan irti päästettyjä lauseita ilman suitsia.

03.05.2015