Vastauksia Elias Canettille:
Ei univormu tee ihmisestä tappajaa, ei alastomuus tee hänestä rauhan kannattajaa; me tapoimme alastomina toisiamme kauan ennen kuin kätkimme vihamme vaatteisiin. Univormu vain antaa meille mahdollisuuden kieltää tappajan olevan se, joka seisoo alastomana katsoen itseään peilistä. Hän voi sanoa "En se minä ollut. Se oli univormu johon minut puettiin." Ja hän ottaa kaapista univormunsa, pukee sen - ja katso, hän on eri ihminen, eikä hän kiellä.
Jokainen hengenvetomme on tuhannen ihmisen viimeinen ja meidän viimeinen hengenvetomme on tuhannen ihmisen ensimmäinen.
Me emme huku merkityksiin, me pakenemme niihin. Ne ovat suoja meidän ja maailman välillä, ja meidän ja tekojemme. Kuin kaniini kettua paossa pensaiden keskellä me kyyhötämme merkitysten suojaamana, väristen, peläten ja toivoen.
Todella me olemme parempi ihminen yöllä, yön sylissä kun he jotka meidät tuntevat, nukkuvat - nukkuvat vuoteissaan tai haudoissaan ja meidän arpeutuneet haavamme paranevat avautuakseen uudelleen kun me astumme tähdettömistä, mustista talviöistä ja valoisista kesäöistä heidän keskelleen. He heräävät ympärillämme, jotka voivat, ja he jotka uneksivat syvempää unta mielessämme nukkuvat rauhattomammin, he kääntyvät ja me tunnemme omallatunnollamme heidän painonsa.
09.04.2019
Ei univormu tee ihmisestä tappajaa, ei alastomuus tee hänestä rauhan kannattajaa; me tapoimme alastomina toisiamme kauan ennen kuin kätkimme vihamme vaatteisiin. Univormu vain antaa meille mahdollisuuden kieltää tappajan olevan se, joka seisoo alastomana katsoen itseään peilistä. Hän voi sanoa "En se minä ollut. Se oli univormu johon minut puettiin." Ja hän ottaa kaapista univormunsa, pukee sen - ja katso, hän on eri ihminen, eikä hän kiellä.
Jokainen hengenvetomme on tuhannen ihmisen viimeinen ja meidän viimeinen hengenvetomme on tuhannen ihmisen ensimmäinen.
Me emme huku merkityksiin, me pakenemme niihin. Ne ovat suoja meidän ja maailman välillä, ja meidän ja tekojemme. Kuin kaniini kettua paossa pensaiden keskellä me kyyhötämme merkitysten suojaamana, väristen, peläten ja toivoen.
Todella me olemme parempi ihminen yöllä, yön sylissä kun he jotka meidät tuntevat, nukkuvat - nukkuvat vuoteissaan tai haudoissaan ja meidän arpeutuneet haavamme paranevat avautuakseen uudelleen kun me astumme tähdettömistä, mustista talviöistä ja valoisista kesäöistä heidän keskelleen. He heräävät ympärillämme, jotka voivat, ja he jotka uneksivat syvempää unta mielessämme nukkuvat rauhattomammin, he kääntyvät ja me tunnemme omallatunnollamme heidän painonsa.
09.04.2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti