Kaunokirjailijan, jota kehutaan "sosiaalihistorioitsijaksi", ei kannattaisi esitellä tietämättömyyttään Suomen lähihistoriasta aina Unkaria myöten. Häntä luullaan auktoriteetiksi, vaikka hän onkin vain fiktiota levittävä kynäniekka.

Jos ei tiedä, mitä sisällissodassa oli vaakalaudalla, tuskin kykenee kirjoittamaan myöskään vuodesta 1938 uskottavasti... Virheet kasautuvat.

Kun tällainen henkilö on sitten esittelevinään vuoden 1938 yhteiskuntaa ja henkilöitä, joita sisällissota olisi muokannut, hän esitteleekin yhteiskuntaa ja yksilöitä, joita ei muokannut se sisällissota, joka todella käytiin vuonna 1918, vaan se, jonka hän luulee käydyn. Kyseessä ei ole historiallinen romaani, vaan vaihtoehtohistoriaa eli tieteiskirjallisuutta.

Sosiaalihistoria ei ole nippelitiedon esittelyä fiktion muodossa, ei asenteiden ja mielipiteiden museota. Se on kartoitusta usealla eri tasolla, yhteyksien löytämistä yhteiskunnan rakenteiden ja ihmisten käytöksen ja asenteiden välillä. Ennallistusta, tietyllä tapaa, mutta jotta ymmärrettäisiin - ja opittaisiin.

On olemassa tosiasioita, joita tuntuu olevan mahdoton saada joidenkin ihmisten aivoihin. On kuin ne olisivat lukkiutuneet, kieltäytyisivät ottamasta vastaan uutta tietoa. Mutta koskaan he eivät lopeta omien lukkiutuneiden käsitystensä julistusta.

Historiassa faktat, eivät mielipiteet, päättävät. "Oikeutta" mielipiteeseen ei ole, kun tosiasiat ovat sitä vastaan.

Liian moni luulee, että heillä on oikeus pitää kiinni mielipiteestä, jonka tosiasiat osoittavat vääräksi. Että heidän tietämättömyytensä on yhtä arvokasta kuin toisten tieto.

Erityisesti tiedotusvälineiden on ollut vaikea ymmärtää, että tieto ja tosiasiat eivät ole vain mielipiteitä; liian usein tiedotusvälineille jokainen mielipide (vaikka kuinka väärä tosiasioiden valossa) ansaitsee saman kohtelun.

Ei ole oikeudenmukaista antaa väärien väitteiden tulla esitetyiksi ilman niiden kiistämistä.

Me voimme säälistä joskus vaieta ja olla kiistämättä yksilön harhaluuloja, mutta sääli pitää hylätä, kun joku pyrkii levittämään harhaluulojaan muille. Se, mikä voi olla lohtu yksilölle, ei saa olla yhteisön harhaluulo.

Tiedon meritokratia olisi tarpeen.

Mikään ei ole millään inhimillisen tiedon alalla tärkeämpää kuin kyky päästää irti omista virheellisistä käsityksistään tosiasioiden edessä, mutta sama pätee kaikkeen inhimilliseen kokemukseen. Kyky hyväksyä, että voi olla itse väärässä on ihmisen henkisen työkalupakin tärkeimpiä työkaluja.

Ihminen, joka ei kykene hyväksymään, että hänen tärkeimmätkin uskomuksensa tai hänen omaamansa ja itse arvostamansa tieto voi olla väärää, ei ole luotettava tiedonlähde, vaan saastunut lähde, josta ei kannata juoda.

16.05.2015

Mitä vähemmän tietää Suomen historiasta, sitä isänmaallisempi.

Isänmaallisuus on valtion rakastamista, kun pitäisi rakastaa kansaa ja maata - sekä Maata.

Isänmaallisuus asettaa idealistisen fiktion todellisuuden tilalle ja vaatii uhrautumista fiktion edestä.

Uhrautua sen vuoksi, mitä on, ei sen mitä poliittisiin puheisiin ja lauluihin on kirjoitettu - se on aitoa ihmisyyttä.

Rakasta kansaasi ja maatasi, mutta pidä silmät auki äläkä uhraa omaatuntoasi niiden hyväksi.

Ihminen ilman omaatuntoa on kuin rikkinäinen kone - hänellä ei enää tee mitään.

Ihminen ilman omaatuntoa on kuin auto ilman jarruja.

Usko tulevaisuuteen, mutta muista myös auttaa sen rakentamisessa. Äläkä valitse väärää rakennusporukkaa, johon liittyä.

09.05.2015

Ellet halua satuttaa ihmisiä, älä ryhdy poliitikoksi.

Jos olet sadisti, oikeispolitiikka on oikea ala sinulle.

Kaikkein suurinta julmuutta on allekirjoituksella tappaa ihmisiä.

Suurimmat joukkomurhaajat ovat aina vallankahvassa, eivät vankilassa.

09.05.2015

Eivät yritykset ole yhteiskuntaa, vaan yhteiskunta yrityksiä varten kapitalismissa.

Ei yrityksiä tueta yksilön edun nimissä, vaan yksilöitä kuritetaan yritysten edun nimissä vapaassa markkinataloudessa.

Yksilö on raaka-ainetta yrityksille kapitalismissa.

Sosiaalidemokratian kulissit ihmiskasvoisesta kapitalismista paljastivat kaaduttuaan saman ihmislihaa hamuavan, kyltymättömän Moolokin kidan.

Hallitus, joka väittää laittavansa yritykset etusijalle, on heti kättelyssä unohtanut kansalaiset, äänestäjät - ne joiden etua eduskunnan ja hallituksen pitäisi ajaa.

Aikanaan väitettiin, että vapaa kilpailu on kansalaisten edun mukaista. Nyt siitä on tehty jo itseisarvo, hyve, ja kansalaisten edusta ei puhuta kuin korkeintaan sivulauseessa, kierrellen.

Se, mikä on jonkin PK-sektorin lyhyen aikavälin etu sen oikeistolaisten äänitorvien mielestä, ei ole itsestäänselvästi sama kuin Suomen tai sen kansalaisten etu lyhyellä tai pitkällä aikavälillä.

Yksimielinen hallitus on aina vaarallinen kansalle ja kansakunnalle.

Hallituksen yksimielisyys johtaa yleensä kielteisyyteen kansaa kohtaan. Kansasta kun ei saa yksimielistä kuin voimankäytöllä.

Yksimieliselle hallitukselle kansan rooli olisi korkeintaan kumileimasimen, joka antaa sille jatkokauden ja senkin he mieluummin korvaisivat jollakin luotettavammalla, joka antaa varmasti "oikean" tuloksen.

Tuulipukukansalle tulee olemaan yllätys, että epäsuomalaiset "Perussuomalaiset" olivatkin yrittäjien asialla, heidän äänillään, ja että he ovat ne, jotka "Perussuomalaisten" mukaan tarvitsevat keppiä yritysten edun nimissä.

Maanviljelijöille ei tule olemaan yllätys, että heidän ei tarvitse luopua mistään. Ovathan Maalaisliiton molemmat siivet hallituksessa mukana.

08.05.2015

Älä koskaan aseta toivoasi englantilaiseen.

Ei englantilainenkaan luota omiin aikomuksiinsa tai aio pitäytyä niissä.

Mielipidekyselyissä hän on edistyksellinen, äänestyslaatikon luona taantumuksellinen rojalisti.

Yhteiskunta pyrkii muokkaamaan taidetta, mutta taiteen pitää pyrkiä muokkaamaan yhteiskuntaa.

Jos taiteilija pyrkii pönkittämään taiteellaan vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää, hänen pitää olla varma siitä, että se sen ansaitsee ja olla kykenevä
kritisoimaan sitä tarpeen mukaan.

Mesenaatista riippuvaisen taiteilijan taiteen todellinen luoja on mesenaatti, mikä renessanssin aikaan ymmärrettiin. Taiteilija oli vain väline, siinä missä sivellin tälle, oman viestin saamisessa esille.

Aidosti vapaan taiteilijan tunnistat siitä, että häntä vastaan hyökkäävät kaikki. Älä silti ihaile häntä - hän tuskin suo ihailijoilleen aitoa vapautta, jos nämä tulevat lähelle.

Ole aina kyyninen, varaudu pettymykseen mutta säilytä uskosi siihen, että lopulta ihmiskunta tulee tekemään oikein. Muuten missään ei ole mitään mieltä.

08.05.2015

Aito porvari ei välitä kotimaisesta kysynnästä.

Kapitalisti: Älä kysy mitä voit tehdä maasi hyväksi, vaan mitä maasi voi tehdä sinun hyväksesi.

Porvarille isänmaallisuus on hänessä itsessään oleva mystinen ominaisuus, jota muutto ulkomaille ennen kuolemaa perintöveron pelossa ei vähennä.

Kapitalisti vaatii toisilta uhrautumista hänen oman etunsa nimissä.

Nykyajan porvari ei ole konservatiivi, koska hän ei puolusta vallitsevia oloja, vaan ajaa kiihkeästi muutosta.

Kapitalisti väittää olevansa konservatiivi, mutta mikään ei ole muuttanut maailmaa yhtä radikaalisti viime vuosisatoina kuin kapitalismi.

Retoriikka, eivät teot, määrittävät isänmaanystävän.

Porvarille koti on siellä, missä on pienin verotus. Ja viimeisen kodin määrää perintövero.

Jos kaatopaikka voisi olla valtio, jossa kuolevien perillisten ei tarvitsisi maksaa perintöveroa, pystyttäisi porvari nimellisen asuntonsa sinne.

Vapaa markkinatalouskapitalismi on globaalia kannibalismia.

Porvarin mielestä yhteiskuntasopimuksessa hänen pitäisi saada ja muiden antaa.

Porvari kannattaa kyllä hyväntekeväisyyttä, jos kaiken saa vähentää verotuksessa.

Kapitalisti ei ole koskaan itse tyytyväinen, mutta vaatii aina toisia tyytymään osaansa.

Kapitalisti vihaa toisissa eniten ahneutta.

Porvari oli ennen mielissään, jos köyhemmillä oli porvarilliset hyveet. Porvarin elintason tavoittelemista hän ei hyväksynyt silloinkaan.

Rikas on aina onneton, jos köyhiä ei ole.

Mitä suurempi kontrasti rikkaiden ja köyhien välillä, sitä rikkaammaksi porvari tuntee itsensä.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on porvarin mukaan vääryyttä.

Sosiaalinen ja taloudellinen vääryys on porvarin mukaan oikeudenmukaisuutta.

07.05.2015

Euroopalla ja Yhdysvalloilla on se ero, että kun joku puhuu vapaudesta Yhdysvalloissa, useimmiten hän tarkoittaa toisten vapauden kaventamista, heidän pakottamistaan hänen valitsemaansa muottiin. Euroopassa me yhä tapaamme pitää vapautena yksilöllistä valinnanvapautta, ei kollektiivista, autoritääristä pakottamista kuten Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltalaisten enemmistölle, varsinkin radikaaleille jotka kutsuvat itseään konservatiiveiksi, vapaus on ihmisten pakottamista toimimaan kuten he itse haluavat.

Yhdysvalloissa kollektiivisuus on aina asetettu aidon yksilöllisyyden edelle ja tämä johtaa lähes aina Euroopan konservatiivit  ja liberaalit harhaan; he luulevat, että vapaus on sama asia Atlantin molemmin puolin, tajuamatta, että yhdysvaltalaiselle vapaus on lähes aina kollektiivinen asia, yhteisön asia, ei yksilön.

Yhdysvaltalainen puhuessaan vapaudesta haluaa tietynlaista kollektiivisuutta, yhteiskunnan rajojen vetämistä kaikille yksilöille samalla tavalla. Eurooppalainen katsoo ennemmin yksilön vapautta, yksilöllisiä rajoja joiden edessä yhteiskunnan on taivuttava tiettyyn määrään asti.

Etenkään libertaariselle hdysvaltalaiselle yhteiskunnan ei pidä taipua yksilön edessä, vapauden nimissä. Yksilön on taivuttava, sovittava muottiin, joka ei salli eroavaisuuksia.

Ja nämä libertaarit ovat Yhdysvaltain oikeistolaisia anarkisteja, eivätkä he vapauden nimissä siedä minkäänlaisia poikkeavuuksia kollektiivisista säännöistä yksilöllisyyden hyväksi. Jokaisen pitää olla samanlainen, toimia samalla lailla, heidän sääntöjensä mukaan jotka ovat ainoat oikeat säännöt joita kaikkien pitää totella ehdottomasti.

Jollei toimi sääntöjen mukaan, niin tätä henkilöä pitää Yhdysvaltain oikeistolaisten anarkistien, näiden libertaarien jotka kutsuvat itseään myös konservatiiveiksi, mukaan rangaista. Aina kuolemaan asti, jollei hän luovu yksiköllisyydestään.

Heille tämä on vapautta: Elä meidän sääntöjemme mukaan yhteiskunnassa, johon vain me voimme vaikuttaa, tai kuole. He eivät ymmärrä ajatusta, että vapautta voisi olla monenlaista, että muilla olisi oikeus toimia toisin kuin he haluavat. Heidän vapautensa on pakottamista. Heidän vapautensa on sortoa ja he itse itkevät toisia heiltä suojelevien lakien olevan sortoa.

He haluavat vapauden sortaa toisia, vapauden nimissä, koska he eivät siedä toisten vapautta elää muuten kuin heidän säännöillään. He ovat autoritäärisiä, nämä yhdysvaltalaiset vapaudenrakastajat, emmekä me eurooppalaiset ymmärrä tätä, koska me luulemme heidän puhuvan samaa englantia kuin me, samoin termein. Me emme ymmärrä heidän vierauttaan, on kuin olisimme vastakkain peilimaailmasta kotoisin olevien olentojen kanssa.

Me emme jaa samoja arvoja Atlantin molemmin puolin; joka niin luulee, tekee katkeran erehdyksen.  Libertaarit edustavat äärimmäisyydessään vain kärjistettyänä yhdysvaltalaista ajatusta vapaudesta, jonka "lievempää" mallia he vievät maailmalle pommein.

Me eurooppalaiset useimmiten luulemme, että puhuessaan vapaudesta Yhdysvaltain presidentit tarkoittavat valinnanvapautta, yksilönvapautta, yksilön oikeuksia ja demokraattisia vaaleja. Niin luullessamme me erehdymme. Yhdysvaltain "vapaus" ei tarkoita vapautta, vaan ainoaa oikeaa tapaa toimia, ainoaa oikeaa yhteiskuntamallia ja talousjärjestelmää, ainoaa oikeaa tapaa yksilölle toimia tuon yhteiskunnan ja talousjärjestelmän puitteissa.

Yhdysvaltalaisille "vapaus" on yksi ainoa oikea reitti labyrintin läpi jota olemmassaoloksi kutsutaan ja joka kaikkien pitää oppia ulkoa, kulkien sen mukaan reitiltä koskaan poistumatta. Ja reitiltä poistuminen on poistumista yhteiskunnasta ja muuttumista vaaraksi sille - tai ulkomaalaiselle poistumista Vapaasta Maailmasta, Yhdysvaltain maailmanjärjestyksestä, ja muuttumista vaaraksi sille.

04.05.2015

Vain köyhä voi joustaa alaspäin kapitalismissa. Jos varakas joustaisi alaspäin tuloissaan, asemassaan niin kapitalismi kuolisi.

Joten kapitalismissa elää tasapaino: Köyhä joustaa alaspäin, rikas joustaa ylöspäin.

Kapitalisti uskoo kapitalismin tuottavan loputtomasti hyvää, mutta liian vähän hyvää, jotta siitä riittäisi jaettavaa kaikille.

Suomen rikkaat luterilaiset ovat kalvinisteja. Vauraus tarjoaa taivaspaikan ja kukaan ei ole koskaan kuullutkaan kamelista ja neulansilmästä.

Lestadiolaisten mukaan taivas on maan päällä: Rikkaus on osoitus Jumalan suosiosta ja lähisuku tarjoaa nuoria neitsyitä molemmasta sukupuolesta kuin Koraanin kirjaimellinen tulkinta ikään.

Rikas tukee asemaansa uskonnolla ja uskonnosta tulee rikkaan maailmankuvan mukainen.

Varhaiskeskiajan Länsi-Euroopassa irlantilaiset kuningassukujen vesat ja italialaiset senaattorisukujen miehet kulkivat munkinkaavussa perustamassa luostareita germaanikuninkaiden tuella. Mesenaattien ja kerjääjien kuvaksi tuli keskiajan latinalainen luostarijärjestelmä.

Pian munkki olikin aatelisen synonyymi ja niille, jotka eivät helposti ymmärtäneet, kirjoitettiin usein oikein luostarisääntöihin, että aatelittomilta pääsy kielletty - paitsi maallikkoveljinä, palvelijoina, maaorjina ja orjina. Kaikkia näitä kohdeltiin tasa-arvoisesti: Pääsy munkiksi kielletty.

Toiset luostarit valitsivat sivistyksen kulissit: Liian oppimaton ei päässyt munkiksi (jollei ollut aatelinen), ja maallikkoveljiltä taas oli opiskelu kielletty.

Maallikkoveljen piti vannoa, ettei opiskele lukemaan. Ja samassa luostarissa aatelismunkit opettivat aatelisoblaateille lukemista ja vähän vähemmän kirjoittamista, lainasivat kerran vuodessa luostarin kirjalaatikosta yhden kirjan ja sitä lukivat 365 päivää. Jo tällöin oppineisuus oli luokkasorron ytimessä.

Kun oppimisoikeutta halutaan rajoittaa, oli tekosyy mikä tahansa, aina sitä halutaan rajoittaa vain köyhiltä.

Kukaan yliopiston dekaani tai rehtori ei ole koskaan valittaessaan yliopistonsa talouden tilaa ja liiallista oppilaiden määrää ehdottanut varakkaiden karsimista. Ei, kautta länsimaisten yliopistojen historian on haluttu karsia varattomimmat, yhdistää varakkuus ja opinnot.

Jo 1200-luvun Pariisin yliopistossa valitettiin liiallista oppilaiden määrää - aatelittomien maanomistajien, varakkaiden kauppiaiden jälkikasvua oli liikaa aatelispiispojen veljenpoikien rinnalla.

Yliopistoissa haluttiin tukea vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää ja samalla tajuttiin yliopistojen olevan uhka vallitsevalle yhteiskuntajärjestelmälle. Dekaanit, kanslerit ja rehtorit kitkivät ja suitsivat kunnes koko yliopistojärjestelmä oli lähes pystyyn kuollut myöhäiskeskiajalla.

1600-luvun lopun Turussa piispa ja yliopiston kansleri, sama mies, halusi lakkauttaa koko yliopiston. Kirkko ei hänen mukaansa tarvinnut yliopistoa, vain katedraalikoulun, ja muuta hyötyä ei hän kyennyt kuvittelemaan. Oppi oli uskonnon väline ja sillä siisti.

Yliopistolaitoksesta ei haluttu niinkään uskonnon kävelykeppiä kuin jalkaraudat.

Vallankumouksensa tehneet luterilaiset tajusivat, että "liika" oppi voi johtaa uuteen uskonnolliseen ja yhteiskunnalliseen vallankumoukseen. Parempi siis, että pappi opetti eikä oppinut liikaa.

Tietämätön pappi oli kuuliaisen seurakunnan tae.

1700-luvun lopun pappi, edistyksen politrukki, oli enemmän vallassa olevien pelkoa kuin totta julistaessaan fysiokratian ilosanomaa seurakunnalleen.

Fysiokratian, joka teollisen vallankumouksen (joka ei ollut vallankumous) kynnyksellä oli agraarinen utopia maatalouskapitalismin edistyksellisyyden asussa, enemmän vallitsevan elvyttämistä kuin tulevan syleilemistä.

Useimmat aforismit eivät ole aforismeja, vaan irti päästettyjä lauseita ilman suitsia.

03.05.2015