Suomesta on oltu tehtävinään tietoyhteiskuntaa jo kolme vuosikymmentä, mutta tietämättömyyden yhteiskunta on kohta kattohirttä vaille valmis.
On paljon helpompaa höpistä siitä, miten tulevaisuus olisi tehtävä, kuin auttaa tuota tulevaisuutta toteutumaan. Ehkäpä vaalikausia olisi pidennettävä poliitikkojen ja puolueiden vastuun lisäämiseksi. Anna enemmän aikaa - ja rankaise, jos tulosta ei tule.
Suomen tiedotusvälineiden uutisista on karkoitettu lähes kaikki mikä oikeasti vaikuttaa maailmaan, jossa elämme, ja tuotu sen tilalle "julkkiksia" ja näiden kummin kaimoja. Tarkoituksella. Tietämätön kansa, joka ei enää tiedä, mitä maailmalla ja Suomessa tapahtuu ja miksi, ei ole vahinko vaan päämäärä.
Sillä, kuinka monta koria joku suomalainen pojannulikka Yhdysvalloissa pelatussa koripallo-ottelussa tekee, ei ole merkitystä. Sillä, kuinka monta tärkeää itseään koskevaa uutista yleisöltä jää kuulematta kun tästä kerrotaan, on.
Urheilutähdet, pop-laulajat ja muut "menestyjät" ovat halpa korvike sille, että suurin osa suomalaisista ei itse menesty, vaan kokee menestystä vain näiden korvikkeiden kautta. Valitettavasti suuri osa suomalaista eläytyy niin syvästi näiden korvikkeiden elämään, ettei tajua, mikä heidän oman elämänsä tilanne on.
Urheilu on olemassa viedäkseen huomiota arkipäivän epäkohdista. Jo Suomen vanhat patruunat tiesivät tämän rahoittaessaan tehtaanjoukkueita.
Ei urheilu Suomea pelasta, tai rakenna Suomen tulevaisuutta. Ja kartallekin on Suomi jo juostu. Jokainen urheilulle annettu kolikko on poissa koulutuksesta, tieteestä ja siihen perustuvan teknologian kehittämisestä.
Rahoittakoot yksityiset yritykset kaiken muun urheilutoiminnan paitsi kuntoliikunnan Suomessa. Elämmehän "porvarillisessa Suomessa", jossa - niin meille kerrotaan - ihmisiä "hyysätään liikaa". Lopettakaamme urheilijoiden ja urheiluseurojen hyysäys.
Älä anna urheilu-urasta haaveilevalle nuorelle tukea hänen unelmansa toteuttamiseen, vaan katko unelmalta siivet, hautaa ne ja lyö käteen esitteitä opinahjoista, joissa hän voi aidosti luoda perustan tulevaisuudelleen.
Jokainen lantti urheilulle on poissa niiltä "apua tarvitsevilta kantasuomalaisilta", joista ollaan niin kovin huolissaan.
Kun viinapullon korkki pysyy kiinni, liimaa ei osteta kuin kodin askareisiin, kipulääkkeitä ei syödä kuin karkkia ja huumeiden välittäjien kanssa ei seurustella, niin "kantasuomalaisen" avun tarvekin vähenee.
Liian moni yhteiskunnan holhousta tarvitseva saa nykypäivän Suomessa nauttia individualismistaan aina ruumishuoneelle asti.
Suomalainen yksilö ei osaa kantaa yksilönvastuutaan, sillä suomalainen on laumaeläin, joka ei lauman ulkopuolella kauaa selviä - sudet sen vievät, ulkoiset tai sisäiset.
Suomen eliitti rakentaa maan taloudellista tulevaisuutta samojen tuotteiden varaan kuin sataviisikymmentä vuotta sitten. Ei ainakaan konservatiivisuuden puutteesta voi heitä syyttää.
26.10.2016