Edistyksen hinta on aina liian suuri sille, jonka mielestä se otetaan hänen omasta varallisuudestaan.

"Ei maailmaa saa pelastaa minun ansaitsemillani tuloilla", sanoi eräskin suomalainen, maailmasta erillään seisova saari.

John Donne oli väärässä: Kun rahasta puhutaan, ihmiskunnasta tulee äkkiä saaristo.

Kun radikaalia oikeistolaisuutta (Yhdysvalloissa) ja perinteistä liberalismia (Suomessa) aletaan molempia kutsua konservatiivisuudeksi, niin mitä jää käteen? Samaa verentahrimaa ulostetta kuin ennenkin.

Ihminen odottaa muilta aina solidaarisuutta itseään kohtaan, vaikka hakkaisi kirveellä hukkuvien käsiä irti pelastusveneen kyljestä.

"Ei se ole meidän asiamme auttaa", sanoo suomalainen ulkomaiden sodista ja sorrosta, ja sitten vaatii, että hänen itsensä edun ajaminen on se, mihin Suomen ja suomalaisten täytyy paneutua. Miksi? Miksei heitetä häntäkin yli laidan? Passinko hänet pitäisi pelastaa?

Miksi asettaisin keskiluokkaisen, aikuisen suomalaisen jonkin sodasta kärsivän, nälkää näkevän maan lapsipakolaisen edelle? Miksi ihmeessä?

Yhteiskuntien eliitti antaa laivan ajaa mieluummin jäävuorta päin kuin päästää toiset ohjaimiin. Näin he ainakin pysyvät vallankahvassa kiinni mahdollisimman kauan.

Ihmiskunnalla ei ole varaa rikkaisiin.

Maapallolla ei ole varaa ihmiskuntaan, jota ohjaavat rikkaat.

Rikkaus on rikos niin kauan kuin yksikin on köyhä.

Eivät sodat sotimalla lopu, eivätkä rikkaat "vaurautta" luomalla. Mutta vaurautta jakamalla loppuvat rikkaat ja vähenevät sodat.

Yhteiskunnan tukipylväitä hakataan poikki, jotta rikkaiden kokoissa yhteiskunnan huipulla riittää polttopuuta.

Ellei eliittiä pakoteta antamaan periksi, koko ihmiskunta joutuu antamaan periksi virheidensä edessä ja hyväksymään sukupuuton.

Vallankumouksessa on kyse eloonjäämisestä, ihmiskunnan eloonjäämisestä.

19.07.2015

Oikeamielinen väkivalta puhdistaa yksilöt ja kansat raukkamaisen orjuuden ikeestä.

Ei aseiden piippuihin laitetuilla kukilla estetä niitä laukeamasta tai pistimiä leikkaamasta vatsoja auki.

Sortoon on vastattava tulella, mielen ja toimen liekillä joka nielee sen.

Näkee aseettoman lapsen tulevan ammutuksi miehittäjäsotilaan toimesta ja vaatii tälle mitalia. Näkee aseettoman lapsen heittämän kiven putoavan maahan aseistetun miehittäjäsotilaan viereen ja julistaa kiven heittämisen olleen terrorismia. Sortajan moraali, myötäjuoksijan maailmankuva tynnyrin pohjasta raavittu.

Jos ei halua sotilaidensa kuolevan, ei pidä lähteä sotimaan vieraille maille. Ja sitten silti itketään ihmeissään, kun heitä kuolee, aivan kuin sotaan lähtö ei olisi aina tarkoittanut sotilaiden lähettämistä kuolemaan, kuoleman valitsemista elämän sijaan.

Miehittäjälle miehitys on valinta, ei koskaan miehitetylle. Ja silti usein on miehitetty se, jota vaaditaan antamaan periksi, aivan kuin valta olisi sotilassaappaan alle loukkuun jääneen käsissä, eikä sen, jolle sotilassaapas kuuluu.

Valtioiden välinen "ystävyys" saa aikaan sotarikollisten ketjuja.

Ei sortoa saada loppumaan väkivallattomalla vastarinnalla, jos ulkopuoliset eivät tue väkivallatonta vastarintaa (jota ovat vaatineet), vaan väkivaltaista sortajaa.

Ei pidä vaatia, että aseistamattomat marssivat aseistettuja vastaan, jos ei ole valmis marssimaan heidän rinnallaan.

Jollet marssi sorrettujen rinnalla heidän sortajiaan vastaan, älä sitten myöskään ryhdy sitomaan sorrettujen käsiä heidän selkänsä taakse, koska sortaja on "ystäväsi".

18.07.2015

Usein elämäämme on suuri, suuntaa muuttava vaikutus ihmisillä, jotka ulkopuolisten silmissä omaavat vain marginaalisen yhteyden meihin. He eivät kykene näkemään, kuinka yhdellä tai kahdella teolla elämä suistetaan raiteiltaan tai ohjataan uusille.

Jo se, että käyttäytyy normaalisti ja antaa ventovieraiden ihmisten jatkaa elämäänsä ilman mitään kontaktia sinulta, on eräällä tapaa vaikuttamista heidän elämäänsä ja ennen kaikkea suuren vallan omaamista kaikkien muiden kohtaamiemme ihmisten suhteen.

En tarkoita välttämättä muuta, kuin esimerkiksi juopuneiden rähjäystä, ruikutusta ja riidan haastamista kadulla tai linja-autossa. Joku voisi toki nostaa esiin yhdysvaltalaisten kansallisurheilun, joukkosurmat julkisilla paikoilla.

Aivan tavallisen ihmisen valta ympärillään oleviin ihmisiin on potentiaalisesti täydellinen. Tämän vain harva ymmärtää ja hyvä niin, mitä tulee sosiopaatteihin, mutta kaikkien normaalien ihmisten olisi hyvä ymmärtää tämä. Jo se, että antaa toisten elää elämäänsä rauhassa, on hyvä teko.

Useimmat meistä muistavat jonkin lausujansa mielestä pienen ja merkityksettömän kritiikin, joka on jäänyt kalvamaan meitä, vuosikymmente halki; monilla meistä se on jopa kasvanut vahingoittamaan elämämme. Ja käytännössä me kaikki olemme unohtaneet vastaavat omat sanamme toisille.

Näin muokataan toisten ihmisten elämää; alun "yksi tai kaksi tekoa" voi olla vain ulkonäköä, luonnetta tai tapoja koskeva ohimenevä heitto, joka jää kalvamaan toisen ihmisen mieltä ja kasvaa siellä. Tällaiseen julmuuteen syyllistyy käytännössä jokainen meistä.

Ehkä pitäisi puhua tiedostamattomasta julmuudesta, mutta se kuulostaa vähättelyltä; jos joku on julma, ilman että ymmärtää sitä itse, niin eikö meidän pitäisi vähättelyn sijaan moittia häntä siitä, ettei hän ymmärrä omaa julmuuttaan?

Jos ihmiset ymmärtäisivät toisten ihmisen haurauden, haavoittuvaisuuden, niin kuin he ymmärtävät (vaikkeivat usein sitä myönnä; ymmärtäminen ja myöntäminen, jopa itselleen, ovat kaksi erillistä asiaa) omansa, niin ihmisten väliseen kanssakäymiseen tulisi uusi myötäelämisen aspekti, joka suojelisi heitä toisiltaan - lukuunottamatta sosiopaatteja, jotka tosin olisi nyt helpompi tunnistaa ja sulkea pois läheltämme.

Heitä voitaisiin myös helpommin estää pääsemästä julkisiin toimiin, joissa he voivat vahingoittaa muita ihmisiä. Ironista kylläkin, esimerkiksi lääkäreistä ja opettajista merkittävä vähemmistö on sosiopaatteja, selvästi yli väestön keskimäärän, puhumattakaan nyt poliitikoista tai liikeyritysten johtohenkilöistä.

11.07.2015

Neuvostoliiton aikaisia venäläisiä oppositiokirjailijoita lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että heitä ei niinkään haitannut diktatuuri, kuin se, että he itse eivät olleet diktaattoreita tai ainakin omaa väriään tunnustavan diktaattorin uskottuja miehiä, harmaita eminenssejä.

Tämä pätee kaikkiin venäläisiin kirjailijoihin jossakin määrin; tuo diktaattoreille ominainen halu järjestää asiat uudelleen ja hallita kaikkea tuntuu dominoivan heidän persooniaan.

Venäläinen oppositiokirjailija ajoi silloin kyllä aina yksilön asiaa - nimittäin itsensä. Kaikesta tuli henkilökohtaista.

Kirjailijalle kaikki kulki hänen itsensä kautta. Massojen vastustusta? Enemmänkin stalinilaista henkilökulttia. Kaikki kulki ja vääristyi hänen kauttaan, kaikessa oli kyse hänestä. Kun hän oli vangittuna, itse Venäjä oli vangittuna ja kun hän lähti tai joutui maanpakoon, itse Venäjä ja venäläinen kulttuuri tulivat hänen mukanaan maanpakoon.

En voi välttyä vaikutelmalta, että nämä venäläiset oppositiokirjailijat tuolloin kirjoittaessaan tuntivat seisovansa Kremlin luona ottamassa vastaan sotilasparaatia. Se oli heidän henkinen kontekstinsa. Ehkäpä se on jopa yleinen venäläinen henkinen konteksti.

Mitä tulee Venäjän nykyiseen kirjalliseen oppositioon, henkinen fragmentoituminen ja nihilismi tuntuvat olevan paljon yleisempää. Kun ei ole suurta aatetta, vaan matalaa mieltä vastustettavana, niin vastarinnasta tuntuu puuttuvan eeppisyys.

Ehkäpä venäläinen kirjailija tarvitsee ennen kaikkea selkeyttä siinä, mitä vastaan seisoo; putinilainen kuravesilätäkkö, vaikka siinä verta onkin, ei saa häntä havahtumaan samassa määrin kuin Neuvostoliitto tai tsaarin Venäjä.

Tämän takia ikuisuuskysymys "venäläisyydestä" ja "Venäjän asemasta idän ja lännen välissä" ovat tulleet taas esiin ruodittaviksi, niin kuin niitä ei olisi 1800-luvun lopusta vallankumouksiin asti käyty läpi perusteellisuudella, jonka olisi toivonut riittävän vieläkin. Vastaukset kun eivät muutu, eikä niistä saada yhteistä perustaa oppositiolle.

Itse ajattelen, että venäläinen mielellään ajattelee seisovansa toinen jalka idässä ja toinen lännessä; siitä tulee selitys, jonka voi aina huoletta heittää pöytään, kun Venäjän ongelmista keskusteltaessa ei mitään muuta tule enää mieleen selitykseksi tai puolustukseksi.

Klisee, että Venäjä on aina jakautunut kahteen puoliskoon, mistä kaikki ongelmat sitten aivan kuin itsestään juontuvat. Syyntakeettomuuden julistus.

On tässä idän ja lännen jakamassa venäläisyydessä tietty annos itsesääliä ja masokismia, mikä tosin on kaiken kansallisuusatteen osanen. Tuntemus jakautuneisuudesta, kun tavoitteena on jakautumaton yhtenäisyys.

08.07.2015

Jos totuus on pakko myydä, myy se kalliisti sen kätkevälle ja halvalla sen julkistavalle.

Tietämättömyys on valehtelua pahempaa, kun tieto on helposti saatavilla.

Koskaan ei ole liian varhaista tai liian myöhäistä oppia, miten maailmaa johdetaan: Viekkaudella ja vääryydellä.

Ei politiikka korruptoi siihen osallistuvaa ihmistä sen enempää kuin vihannesten kasvatus tekee ihmisestä kasvissyöjän; ahneus se on joka ihmisen saa avaamaan salaisia pankkitilejä lahjuksille.

Tänään olisi myötähäpeää herättävien aforismien päivä, ellen olisi itse niiden kirjoittaja.

Väittää, etteivät aseet tapa vaan ihmiset, on kuin sanoa, ettei Hitlerin Mein Kampfilla ollut mitään osuutta Holokaustiin.

Mitä enemmän radio- ja televisiokanavia, sitä vähemmän asiaa ja enemmän möykkääviä keski-ikäisiä toimittajia teeskentelemässä nuoria idiootteja.

Nykypäivänä toimittajakoulutus vaikuttaa koostuvan kyvystä puhua jonninjoutavia ja kirjoittaa alkeellista suomea.

Ennen vanhaan radiotoimittajilla oli sentään yleensä edes keskenjääneet yliopisto-opinnot, nyt tausta iskelmämusiikissa.

Mitä enemmän tietoa saatavilla, sitä vähemmän tiedotusvälineet siitä välittävät lukijoilleen ja kuulijoilleen.

Porvarillinen tiedonvälitys on vähän niin kuin "kykypuolueen" kansanedustajat: Missejä, urheilijoita ja muita "julkkiksia".

Kokoomuksen johto häpeää liikaa tiede- ja kulttuuriväen edustajia riveissään markkinoidakseen itseään heillä "kykypuolueena"; toista on yksinpurjehtijoiden ja heidän entisten vaimojensa kanssa.

On kahdenlaista prostituutiota: Avointa, "rehellistä" ja "epärehellistä", missä on Hjallis Harkimon tapaisen miehen vaimo tai tyttöystävä. (Tai hänen kaltaisensa naisen aviomies tai poikaystävä.)

Raha saa ihmisen ryömimään sonnassa, oli kyseessä sitten kuvaannollinen tai kirjaimellinen uloste.

Oli ihmisen yhteiskunnallinen asema kuinka korkea tai matala tahansa, rahanteko nöyryyttää häntä ihmisenä. Vähävaraisella nöyryytys vain näkyy helpommin ulospäin, varakkaalla se tulee ilmi puheista ja teoista inhimillisyyden puutteena.

Rahanteko korruptoi ja rikkaus korruptoi täydellisesti, Actonia mukaillaksemme.

Ihmisen arvoa ei mitata pankkitileillä, niin vaikeaa kuin sen uskominen nykypäivänä onkin. Eikä julkisuuden määrä kerro, onko ihminen julkisuuden arvoinen - toinen asia, joka nykypäivänä unohdetaan.

Mitä olisi kesä ilman ampiaista, joka ei suostu menemään takaisin ulos avoimesta ikkunasta?

Kärpänen pörrää sisällä avoimen ikkunan edessä kuin kuin poliitikko, joka ei halua löytää itsestäänselvintä, mutta itselle epämiellyttävintä ratkaisua.

05.07.2015

Pankkitili on kokoomuslaisen isänmaa.

"Verot alas!" on kokoomuslaisen uskontunnustus.

Kokoomuslaiselle koti on sijoituskohde ja sen sijainti sosioekonomisen fengshuin avulla valittu.

Kokoomuslainen puhuu uskonnosta, mutta lukee kuin piru raamattua ja luulee, että köyhän on lähes mahdotonta päästä taivaaseen ja että rikkaus on osoitus Jumalan armosta. Tässä hän on kuin lestadiolainen maalaisliittolainen.

Raha avaa taivaan portit uskovaiselle, maan päällä.

Maallinen hyvä lupaa taivaallista hyvää, saarnaavat lestadiolaiset seuroissaan. Eivät seuraa raamattua, vaan omia mahtisukujaan, joiden kaupoissa käyvät ja joiden vesoja äänestävät valtaan.

Herännäisliikkeistä on tullut rahalähde niille, jotka niissä pitävät valtaa, eikä kukaan näe kultaista härkää, vaikka sitä palvovatkin.

Herännäinen oppii sokeutta ja uskollisuutta, kun koko ajan uhataan, pikkulapsesta lähtien, erottamisella yhteisöstä ja perheestä. Tottele ja alistu. Siinä herännäisliikkeen sanoma ja "toivo".

Herännäisliikkeiden kristilliset arvot: Rahasade, joka peittää niiden johtajat alleen.

Niin lujasti uskoo rikas Jumalaan, että odottaa pankkitilinsäkin pääsevän taivaaseen.

Ne, jotka "Jumalan armosta" puhuvat, pitävät sitä varmana itselleen ja epäilevät sen osumista muiden kohdalle, elleivät nämä tee niin, kuin he itse vaativat.

Harvassa ovat uskovaiset, jotka eivät väitä tuntevansa Jumalaa ja tämän ajatuksia kuin omia taskujaan. Ja aina on Jumala samaa mieltä sanomansa julistajan kanssa, se mukava juttukaveri, joka aina vain nyökyttelee ja myöntelee.

Olet sinä, kunnon ihminen, tässäkin oikeassa. Ja koskapa et olisi, sanoo uskovaisen Jumala tälle, olethan sinä minun kuvani.

Koti, uskonto ja isänmaa. Onko taivaassa, uskovaiset, valtakunnanrajoja ja valtionlippuja, asutaanko siellä omistusasunnoissa?

Lähes aina löytyy se ensimmäisen kiven heittäjä, mutta niin on myös aina jonkun oltava se, joka antaa heittoon kohonneen kätensä vaipua alas ja kiven pudota maahan. "Tähän en tahdo olla osallisena." Ja usein hän on se, joka seuraavaksi kivitetään.

02.07.2015