Periksi antaneet länsimaiset intellektuellit eivät kykene antamaan anteeksi ihmisille, jotka eivät luovuta sorron alla.
Idealismi ja usko parempaaan ovat myrkkyä länsimaiselle ajattelulle, joka vuoden 1968 jälkeen on halunnut kieltää ne oikeistolaisen taloustieteen fantasioiden ulkopuolella.
"Minä petyin, siksi teidänkin on petyttävä", ovat entiset vasemmistolaiset ja keskustavasemmistolaiset ajattelijat saarnanneet Euroopassa vuodesta 1968 lähtien.
Länsimaissa on ollut muodikasta julistaa aidon edistyksen, muutoksen parempaan, mahdottomuutta vuodesta 1968. Uusliberalismi ei ole saanut vastustusta ajattelijoista, jotka olivat keskittyneet hellimään omaa pessimismiään ja pettymystään.
Onnistunut vallankumous on entisen vallankumouksellisen pahin painajainen yllättävän usein.
Saksassa vuonna 1919 alkoi Euroopassa yhä vallitseva "tauti": Keskustavasemmisto vastustaa vasemmistoa ja "äärivasemmistoa" enemmän kuin oikeistoa.
Keskustavasemmisto liittoutui Saksassa äärioikeiston kanssa vasemmistoa vastaan vuonna 1919 säilyttääkseen porvarillisen yhteiskuntajärjestelmän ja päätyi keskitysleireille sen päätöksen seurauksena vuonna 1933. Itsemurha viiveellä.
Länsimaiset liberaalit suhtautuvat kielteisesti palestiinalaisiin, koska nämä ovat esteenä heidän itsensä ja ylitsepursuavan Israelin palvonnan välillä.
Palestiinalaiset muistuttavat "Länttä" Israelin rikoksista; he ovat kuin Jeffersonin orjalapset, jotka tahdottiin kieltää "Monticellon Viisaan" pyhimyksenpalvontaa tahraamasta. "Länsi" haluaisi unohtaa, mutta nähdessään muistutuksen rikoksista he hyökkää raivoissaan muistuttajan kimppuun rikollisen sijasta.
"Jospa vain palestiinalaiset lakkaisivat vastustamatta miehitystä", "jospa palestiinalaispakolaisten pakolaisasema lakkautettaisiin" - siionistien "ratkaisu" palestiinalaisongelmaan on sen kieltäminen; kärsimyksen kieltäminen siitä vallitsevan tietoisuuden joukkotuhon kautta.
Huora tai madonna - länsimaiden ainoat itse asettamat vaihtoehdot sen suhtautumisessa juutalaisiin.
13.05.2016
