Ellei jumalaa olisi keksitty, olisi hänen oltava olemassa.

Jos olisimme kuolemattomia, ei meidän tarvitsisi tehdä kuolemasta hyvettä.

Maailma kuolee mukanamme. Jos se jää olemaan toisille, ei sillä ole merkitystä meille, joita ei ole.

Ihminen voi luulla hyväksyvänsä oman kuolemansa, mutta osoittaa tällä vain, ettei hän sitä käsitä.

Kuolema ei ole mysteeri. Tietoisuus ei ole mysteeri. Jälkimmäisen vain on mahdoton myöntää vastakohtansa, oman olemassaolonsa loppu.

Tietoisuus on muutosta, ja kuvitelma jatkuvuudesta - kuvitelma, jonka kuolema päättää.

Jos ihmiskunnalla on oltava päämäärä, on sen oltava pyrkimys olemassaoloon vailla loppua. Jos uskomme aikamme rajallisuuteen lajina, on meidän turha tehdä mitään. Sammumisemme myötä menettävät tekomme merkityksensä.

Olemassaolon syy on olemassaolo.

Pelkääkö itsemurhaaja olevansa kuolematon?

Itsemurha on vanhaa, runollista harhaluuloa kuolemasta unena - ja maailmasta kulissina omalle olemassaololle, josta tulee itsemurhaajan kuvitelmissa poissaolon muistomerkki.

Maailma ei ole sen pysyvämpi kuin ihminen, joka pitää sitä näyttämönä omalle olemassaololleen ja lohduttaa itseään sillä harhaluulolla, että vaikka näyttelijä on poistunut, näyttämö jää ja uudet näyttelijät astuvat sille.

Jumala on yritys korottaa ihminen.

Jumala on hukkuvan usko siihen, että hänen jalkansa tapaavat pohjan ulapalla.

Ihminen teki jumalan, jotta tämä pelastaisi hänet itseltään.

10.09.2017