Ihminen on aikaan ja avaruuteen sidottu rajallinen, kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti, tiedon kokonaisuus.

Ei ole olemassa kuoleman mysteeriä - kuolema on elämän loppu, eikä sen jälkeen ole mitään. Joka muuta väittää, teeskentelee tai pelkää. 

Kuoleman väistämättömyys ei anna elämälle merkitystä, vaan vie sen siltä.

Yhteiskunta pyrkii salaamaan ihmisyksilöltä sen, että yhteiskunta ei ole olemassa häntä varten, vaan että hän on yhteiskuntaa varten - joka nopeasti käyttää hänet, halvan raaka-aineen.

Ihminen elää kuin maailma ja yhteiskunta jäisivät elämään hänen jälkeensä, ja kuin tällä olisi jotakin merkitystä kuolleelle. Oman hetkellisyytensä tunnustaenkin hän luulee lopun kangastuksesta olevan ikuinen...

Ihminen haluaa elää sanojensa mukaan "merkityksellisen elämän" - mutta sellaista elämää ei ole. Jokainen ihmiselämä on tuomittu merkityksettömyyteen ja unohdukseen. Tavoitettelemalleen ohikiitävälle menestykselle ihminen asettaa mielessään ikuisuuden leiman.

Ihminen ei tyydy siihen, mikä hänellä on, koska jossakin alitajunnassaan hän ymmärtää - oli hän rikas, keskinkertainen keskiluokkainen tai köyhä - ettei hänellä ole mitään. Sitä, ettei hänellä voi koskaan olla mitään todella arvokasta tai kestävää, ihmisistä syvällisimmätkin opiskelevat koko elämänsä.

12.06.2019

Viisasta ihmistä on helpompi huijata kuin tyhmää, koska tyhmän ihmisen huijaamiseksi on kerrottava mahdollisimman yksinkertainen valhe ja sen läpi hän voi nähdä; vähänkin monimutkaisempi ja hän ei sitä usko, koska ei sitä ymmärrä - viisaan ihmisen taas voi kietoa monimutkaisen valheen verkkoon kuin hämähäkki kietoo hyönteisen. Jos hän pääsee yhdestä kohtaa läpi, kiedotaan vain lisää valheita päälle.

Taide voi elää yltää yli ihmiselämän, mutta harva taideteos tekee muuta kuin kerää pölyä kahden sukupolven jälkeen.

Taiteilijan kuolematon maine kestää yleensä vähemmän kuin tavallisen kiinalaisen keisarin kuolemattomuus Läntisen Han-dynastian aikana - neljään sukupolveen se yltää harvoin. 

Jos haluaa saada ihmisen vahingoittamaan itseään, kiellä häneltä ankarasti jonkin itsetuhoisen tekeminen ja hän päättäväisesti, ylpeillen alkaa tuhoamaan itseään vain näyttääkseen sinulle ja maailmalle että hän tekee mitä tahtoo.

05.06.2019

Henkilöä kuvataan "vapaaksi toimittajaksi". Oletteko nähneet "epävapaata toimittajaa"? Jokainen toimittaja, joka ei päätä mitä hänen nimissään julkaistaan, on journalistinen maaorja - ja "vapaa toimittaja" on vain orja joka kaupittelee työtään usealle isännälle.

Ihmiset jotka tappavat itsensä kuvittelevat tekevänsä merkityksellisen teon. Jos he ymmärtäisivät sen merkityksen lakkaavan heidän tietoisuutensa myötä, maailman lakkaavan heidän myötään, kuinka moni heistä surmaisi itsensä? Se, että maailma ja teko jäävät heidän jälkeensä, että näyttämö ja yleisö jäävät näyttelijän poistuttua, saa heidät surmaamaan itsensä. Yleisö itkee, yleisö taputtaa heidän mielessään kun he tekevät tekonsa. 

Pahimmat virheet me teemme aina toisille ihmisille, emme itsellemme. Ja niitä meidän ei tarvitse edes antaa anteeksi yhtä usein kuin tekojamme, joilla vahingoitimme itseämme, sillä toiset ihmiset ovat omalletunnollemme aina toisarvoisia.

Miten paljon kätkettyä kärsimystä paljastuukaan ihmisistä, jotka olemme luuleneet tuntevamme hyvin. Ja kysyessämme itseltämme "Miksi en tunnistanut hänen tuskaansa?" paljastamme itsellemme, että emme tunteneet itseämmekään niin hyvin kuin luulimme. Vieras sisimmässämme oli meille tuntematon rakkaidemme lailla.

Pidämme itseämme aina parempina ihmistuntijoina kuin olemme, ja jos toiset kärsivät tämän vuoksi, emme muuta käsitystämme niin kauan kuin kuvitelmamme satuttaa toisia ihmisiä, eivätkä he meitä.

Jos toiset ihmiset erehtyvät luottamaan siihen, mitä me vilpittömin ja virheellisin mielin heille lupaamme - tukemme, rakkautemme - niin riippumatta siitä kuinka suuri tuleekaan olemaan heidän kärsimyksensä, nopea ja täysi on oleva anteeksiantomme itsellemme.

Kenellekään me emme anna niin paljon anteeksi kuin itsellemme, kunhan toiset ovat kärsineet virheidestämme emmekä me itse.

04.06.2019