Miten vähemmän porvarillisessa Suomessa on poliiseja, sitä enemmän porvarilliset tiedotusvälineet poliiseja ylistävät.

Tiedotusvälineet ovat porvarillisessa Suomessa olemassa sitä varten, että ihmiset tietäisivät vähemmän.

Jos porvarillisessa Suomessa toimittaja sattuu aidosti lisäämään kansalaisten tietoa, on tapahtunut vakava hyvän journalistisen tavan vastainen rike.

Suomessa on hyvän journalistisen tavan mukaista tukea kansanmurhaa ja murhia. Niitä ei tarvitse pyytää anteeksi omilla sivuilla tai lähetyksissä.

Nykypäivän Suomessa on "tutkivaa journalismia", kun selvitetään, miksi Mikael Gabriel itkee tällä kertaa tai miksi Pirkko Mannola on nyt allapäin.

Suomalainen toimittaja uskoo julkisesti, että hänen lukijansa tai kuuntelijansa tietävät yhtä vähän maantieteestä kuin hän itse. "Menkääpä nyt kartasta katsomaan, missä se Jemen oikein on", hän kehottaa.

Hyvä suomalainen toimittaja tietää, ettei poliitikkojen tunteita sovi loukata. Erinomainen suomalainen toimittaja muistaa myös, ettei myöskään korkeiden virkamiestenkään tunteita sovi unohtaa. Vastakarvaan ei saa koskaan silittää.

25.12.2016

Matti Klingen päiväkirjasarja on epäilemättä suomalaisen egoismin suurimpia saavutuksia.

Oman itsen nostamiseen keskiöön yhdistää Kalle Päätaloa ja Matti Klingeä enemmän kuin yhteiskuntaluokka ja koulutus erottavat heitä: Olen olemassa - kaikki siis pyörii ympärilläni.

Luonnollisestikin Klingen päiväkirjasarja on yhtä paljon fiktiota ja kaunokirjallisuutta kuin Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa on faktojen aitoa ja tarkkaa dokumentointia.

Kukaan ei kirjoita päiväkirjaansa totuutta.

Kirjoittaa on aina kirjoittamista muille, vaikka kuinka kirjoittaisi lukittavaan päiväkirjaan. Jokaiseen kirjoitettuun tekstiin näet sisältyy aina mahdollisuus muusta kuin kirjoittajasta sen lukijana. Kirjoittaminen on aina jakamista.

Kirjoittaminen ja lukeminen ovat molemmat aina jakamista. Kirjoittaja jakaa tekstinsä lukijan kanssa, lukija aikansa tekstin kanssa.

Vasta lukija tekee tekstin. Ennen lukijaa kirjoitettu teksti on vain mahdollisuus.

Luonnollisestikaan yksikään lukija ei koskaan lue samaa tekstiä kuin se, jonka kirjoittaja oli päästänyt käsistään. Selkeinkään teksti ei välty muuttumiselta siirtyeltään ihmiseltä toiselle.

Lukukokemus on aina lukijan, ei kirjailijan kontekstissa.

Vasta lukijat tekevät kirjailijan, ei kirja.

Jokainen nero ansaitsee itselleen keskinkertaisen lipunkantajan.

04.12.2016