Uskonnot ovat vaihtokauppaa jumalien kanssa: Minä uskon, jumala auttaa (tai ei rankaise) minua.
Ihminen uskoo jumaliin, koska olettaa hyötyvänsä siitä. Kuolemanjälkeinen elämä itselle, palvonta jumalalle. Maksu oletetaan saatavan suoritetusta palveluksesta.
Kukaan ei usko jumaliin ilman taka-ajatusta. Jos ei muuten, niin itse uskominen prosessina antaa uskovaiselle kokemuksen, josta hän pitää ja ei halua luopua.
Uskonto on tosiaankin huumetta, mutta hyvin harva ihmisen toiminta ei omaa mahdollisuutta toimia huumeen tavoin. Me pyrimme vaistomaisesti etsimään ja löydettyämme pitämään kiinni mielihyvää tuottavista rutiineista.
Täydellisen vilpitön usko jumaliin on mahdotonta. Tämä on yksi todiste siitä, että meitä on tuskin luonut kaikkivaltias jumala, joka haluaa meidän rakastavan häntä.
Pascal muistuttaa meitä ihmisestä, joka veikatessaan puolustautuu sanoen, että ellei osallistu arpapeleihin, ei voi voittaa. Uskonto on kuin lottoamista, ja uskovainen on peliriippuvainen. Oli todennäköisyys voittaa miten pieni tahansa, se että todennäköisyys hänen mielestään on olemassa, riittää.
Uskovainen tarvitsee ulkopuolista apua parantuakseen riippuvuudestaan jumalasta.
Harva uskovainen edes vaivautuu yrittämään selittää muuten kuin latteuksilla, mitä kaikkivaltias jumala voisi saada omalta puoleltaan ihmisten uskosta häneen. Useimmille heistä jumala on vain karikatyyri, Morgan Freeman istumassa pilven päällä. Heidän on mahdotonta hyväksyä, että aito kaikkivaltias, kaikkivoipa jumala olisi täydellisesti ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella, koska he haluavat henkilökohtaisen suhteen jumalaan.
Oikea kaikkivaltias, ikuinen jumala ei ehkä kiinnittäisi meihin sen enempää huomiota kuin me mikrobeihin - joskin tuollainen jumala olisi paljon meitä ylempänä kuin me olemme mikrobeja. Toki mikrobi ei ajattele, mutta kaikkivaltiaaseen, kaikkitietävään jumalaan verrattuina meidänkään tuskin voisi sanoa ajattelevan missään merkityksellisessä mielessä.
Uskonto on vain ihmisen mielikuvituksen tuotetta, oli jumalia olemassa tai ei, yritys antaa muoto sille mikä olisi olemassa ollessaan kuvaamisen ja käsittämisen tuolla puolen. Rehellisimmillään uskonto on kuvatessaan mystikoiden kohtaamista jumalan kanssa näiden oman yksilöllisyyden tuhoutumisena - ihminen ei kestäisi aidon jumalan suoraa läsnäoloa, minkä jo antiikin kreikkalaiset tiesivät kuvatessaan Semelen kuolemaa Zeuksen ilmestyessä hänelle oikeassa hahmossaan.
14.09.2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti